Tiheikön väen esittely

Heippa!

Olen 16 vuotias tyttö Espoosta. Asustelen äidin, isän, kahden pikkuveljeni sekä lemmikikkieni kanssa omakotitalossa Kilossa. Olen viettänyt koko elämäni eläinten kanssa. Ensikosketukseni eläinmaailmaan oli jo ihan vauvana kun konttasin lattialla tätini kolmen koiran kera. Ensimmäinen lemmikkini oli Newfounlandinkoira Mymla (jos ei leppäkerttuja, pihalta löytyneitä orpoja kaninpoikia ja koppakuoriaisia lasketa ;) ). Mymla tuli meille kun olin 7 vuotias. Olinhan toki touhunnut sukulaisten eläinten kanssa, mutta tämä asui ihan MEILLÄ:D Aluksi sain vain seurata vierestä kun isä hoiti Mymlaa, mutta ei aikaakaan kun sain jo itse käydä lenkillä ja ruokkia karvatassua. Oli siinä ihmisillä ihmettelemistä kun tallustelimme Mymlan kanssa vieritysten. Useasti sainkin kuulla kommentteja tyyliin "Onpas sulla komea ja iso koira", ja niinhän se olikin. Mymla oli iso, mutta lempeä. Useasti sen luonnetta verrattiinkin lampaaseen. Se oli meidän perheen musta lammas ;).

Mymlahan oli koko perheen yhteinen ja vuonna 2003 rupesin kovasti hinkumaan ihan OMAA lemmikkiä. Vuonna 2004 se sitten löytyi selaillessani lemmikki-lehteä. Siinä köllötteli nallen näköinen, piikikäs suloinen pallero, SIILI. Äidin kanssa käytiin pitkä keskustelu siilistä, se tuntui täydelliseltä. Ihmeen nopeasti kaikki kävi, taisi äitikin heltyä siilikuviin joita innoissani selailin netissä. Liityin "siilijonoon", siilikasvattajia kun oli niin harvassa tällöin. Odottelin siilivauvajonossa vähän vajaa vuoden, kunnes sain viestin Yökankaan Pirjolta, hänelle oli syntynyt vaaveja (sopivasti 2 päivää oman syntymäpäiväni jälkeen, TÄYDELLISTÄ!). Hurautimme äidin kanssa ihastelemaan pieniä piikkiluumuja, valkkasimme ihanan virkeän suklaa-pojan. Luovutuspäivänä haimme Akun kotiin. Nyt Aku on 4-vuotias suloinen herra. Juoksupyörä hyrrää joka yö, ruoka maistuu ja lattialla on ihana kirmailla.

Vuonna 2007, kun Mymla oli siirtynyt vehreämmille maille kohtutulehduksen vuoksi kaipasi eläinkatraamme mielestäni lisäystä. Surffasin parin kuukauden päivät etsien sopivaa jyrsijää. Löydettyäni gerbiiliyhdistyksen sivut, lueskeltuani niistä ja ihastuttuani niihin oli taas aika käydä äidin kimppuun. "Kato nyt miten sulosia ne on.." "Eikä niitten pissa edes haise..!" Ja niin meille muutti 3 suloista gerbiilityttöä, eikä aikaakaan kun 2 pientä pojua haettiin kasvattajalta Espoosta.

 Onhan se niin, ettei mikään eläin voi korvata koiraa (paitsi siili :D), joten aloimme miettimään sopivaa rotua. Beagle kävi mielessä, se kuitenkin jostain syystä hylättiin. Podengoa mietittiin myös. Tuttavapiirisämme asui tällöin 2 podengoa, kävimme moikkaamassa niitä pariin otteeseen jolloin podengokuume iski. (Taisi iskeä näiden koirien myötä muillekin. Nyt tuttavapiirimme podengoluku on yhteensä 6 :D) Vietimme joulun 2007 Levillä kahden podengon kanssa, podengokuume oli lähes tappava ;). Kotiin päästyämme aloimme urakalla selailla ja syynätä podengosivuja. Sitten täydellinen ilmoitus osui silmiini Kennel Jahanianin sivuilla. Heidän kaunis Puma-koiransa oli astutettu. Otimme heti yhteyttä Jaanaan, ja vaikka olimme aivan varmoja, että varauksia olisi tullut jo miljoona, niin tepastelee meillä nyt kaunis Miina-podengo, Puman ja Elmon tyttö. :)